Kohtuus ei ole koskaan ollut vahvuuteni.
Olen aina ollut teen ystävä. Olen tarjonnut teetä kahviloissani, myynyt sitä asiakkaille mukaan ja tuonut maahan jo lähes kahden vuosikymmenen ajan. Matkoiltani olen etsinyt ja löytänyt omat suosikkini teen mauissa ja valmistajissa.
Tänä syksynä päätin ottaa homman vähän enemmän tosissani. Vaikka kahviloissamme on aina ollut tarjolla hyvää teetä, tiesin olevan olemassa vielä huomattavasti parempiakin.
Lopulta valitsin kuusi hyvämaineista teetukkua eri puolilta Eurooppaa. Perehdyin tarkemmin heidän valikoimiinsa, toimintatapoihinsa ja ylipäätään suhtautumiseensa teehen. Lähestyin heitä ja pyysin tietyn otannan kunkin valikoimasta maistiaisiksi sekä muutaman heidän oman valintansa, joita minun heidän mielestään kannattaisi maistaa.
Pian postista alkoi tupsahdella erilaisia teelaatikoita.
Kaivoin esiin grammavaa’an ja lämpömittarin, tein itselleni maistatustaulukot saadakseni mahdollisimman tarkat ja vertailukelpoiset muistiinpanot ja aloitin maistelun.
Pyrin pitämään määrän 3–6 teessä päivässä. Tiedän monen maistelevan paljon suurempiakin määriä kerrallaan, mutta tämä on tapa, joka on vuosikymmenten aikana suklaan parissa muodostunut minulle sopivimmaksi. Koen saavani näin tarkimman kuvan maistettavasta tuotteesta.
Maisteltuani kymmeniä ja jälleen kymmeniä teelaatuja huomasin ensimmäisenä hämmästyttävän suuret erot eri toimittajien välillä. Toisen teet olivat selkeästi aromikkaampia, puhtaampia ja moniulotteisempia. Toisella taas rooibokset olivat selvästi aromikkaampia kuin muilla. Joidenkin teiden lisätyt aromit eivät maistuneet makuuni täysin luonnollisilta.
Yhdessä Earl Greyssä lähes aggressiivinen bergamotti peitti itse Assam-teen maun täysin. Toisaalta jotkin kaikkein hienovaraisimmista teistä osoittautuivat lopulta kaikkein kiinnostavimmiksi.
Eräs oolong opetti hyvin sen, että hento ei tarkoita automaattisesti heikkoa. Ensimmäinen haudutus oli hienovarainen, pehmeä, hieman hunajainen ja kukkainen. Toisessa haudutuksessa maku jopa voimistui hieman, vaikka haudutusaika pysyi samana. Tee oli siis hillitty, mutta ei tyhjä.
Yhden yrttihaudukkeen maku puolestaan jatkoi kehittymistään vielä pitkään nielaisemisen jälkeen. Ja kahden senchan ero oli suorastaan hämmästyttävä. Japan Sencha oli selkeä, pehmeän ruohoinen ja suutuntumaltaan hieman liukas. Kiinalainen Sencha taas oli paljon hennompi ja kuivemman ruohoinen.
Olin luullut jo tietäväni jotakin teestä. Nyt sain huomata, että tietämykseni oli vasta pintaraapaisu loputtoman monipuoliseen ja kiehtovaan maailmaan, joka muuttuu sitä kiinnostavammaksi, mitä syvemmälle siihen uppoaa.
Vähitellen haluamani 12 teen valikoima alkoi hahmottua. Mukaan piti saada maustamattomia mustia, vihreitä ja valkoisia teelaatuja sekä rooibosta. Muutama mielenkiintoinen hauduke, jotakin hedelmäistä, marjaista, pähkinäistä ja jälkiruokamaista. Puhtaita, selkeitä lajityyppinsä edustajia, kauniisti maustettuja, piristäviä, rauhoittavia…
Tietyistä asioista en halunnut tinkiä. Hyvään valikoimaan kuuluivat mielestäni ainakin aromaattinen Assam, puhdas Sencha ja maustamaton rooibos. Ja tietysti jasmiinitee, jota ilman en suostu omaa valikoimaa tekemään. Siihen vielä pari erilaista maustettua vihreää ja mustaa teetä sekä muutama kiinnostava hauduke…
Kaikkien haluamieni vaihtoehtojen mahduttaminen kahdentoista teen valikoimaan alkoi tuntua hieman haastavalta.
Valitsin ja karsin, vaihdoin ja poistin, kunnes pitkän sisäisen taisteluni jälkeen sain ylpeänä valikoiman vihdoinkin karsittua kahteenkymmeneenseitsemään.
Tämä ei ehkä aivan vastannut alkuperäistä tavoitetta, mutta miten olisin esimerkiksi voinut jättää pois tuon hennon kukkaisen ja hunajaisen oolongin tai upeasti sitruksisen ashwagandhan, jota oli ryhditetty oliivinlehdillä?
Ehkä joku olisi voinut, minä en.