Astun sisään kapeaan ja pitkään liikkeeseen, jota en kadun toiselta puolelta vielä osannut täysin tunnistaa. Suuren lasin ja ikkunallisen ulko-oven läpi huomioni olivat kiinnittäneet pitkä palvelutiski, notkuvat hyllyt ja kaksi arvokasta herrasmiestä pitkissä valkoisissa apteekkarin takeissa.
Liike oli tyylikäs ja hyvin valaistu, se henki ajatonta arvokkuutta. Sen tarjonta ei jättänyt enää mitään arvailun varaan oven auetessa. Vaikka kuinka pidän ranskalaisista juustoista, tämä voimakas tuoksu meinaa tyrmätä minut kynnykselle. Häkeltyneenä saan soperrettua pikaiset bonjourit herrasmiehille ja annan katseeni kiertää liikkeen kauniisti esille laitettuja juustoja, hilloja ja keksivalikoimia, ennen kuin tyrmäävät aromit pakottavat minut palaamaan takaisin Uzèsin mukulakivikaduille.
Olen aina ollut huono kävelemään maustekaupan, teekaupan tai herkkuliikkeen ohi menemättä sisään. On äärettömän mielenkiintoista tutkia valikoimia tietämättä koskaan, tuleeko vastaan Tahitin vaniljaa, itse tehtyä hilloa valkoisista persikoista, aidolla appelsiininkukalla maustettua jäätelöä tai vuosikertasardiineja.
Olen etsinyt ja hankkinut työni puolesta poikkeuksellisia raaka-aineita yli kahden vuosikymmenen ajan. Aluksi se oli puhtaasti työtä. Monia haluamiani aineita ei vain ollut saatavilla Suomesta, tai jos oli, laatu ei ollut mielestäni aivan sitä mitä halusin.
Poikkeuksellisen aromin tunnistamiseksi ei tarvitse olla asiantuntija. Hyvän piemontelaisen hasselpähkinän kyllä tunnistaa etenkin kevyesti paahdettuna voimakkaasta pähkinän tuoksusta ja pähkinäisestä mausta, joka jatkuu ensipuraisusta vielä pitkään viimeisen murusen nielaisemisen jälkeen. Maistettuaan on helppo todeta, että tältä hasselpähkinän kuuluu maistua.
Vuosien myötä huomasin jatkavani samaa etsintää toreilla, pienissä puodeissa, matkoilla ja markkinoilla. Mikä alkoi suklaasta ja mantelimassasta, jatkui mausteisiin, oliiviöljyyn, teehen ja hunajaan.
Maistaessani ensi kertaa oliivitilalla lähes raaoista oliiveista puristettua oliiviöljyä sen vastaleikatun nurmen aromi pienellä pippurisuudellaan muutti käsitystäni oliiviöljystä. Huomasin, että vuosikymmeniä käyttämäni peruselintarvike voi olla paistoöljyn ja salaatin lähes huomaamattoman lisukkeen lisäksi jotain paljon enemmän. Dipatessani juurileivän palan tähän oliiviöljyyn se tuo makuun vihreyttä ja pienen terävän häivähdyksen, pyöristyen tuoreen leivän lähes maltaiseen makuun.
Uteliaisuus ei ole vuosikymmenten aikana hiipunut, päinvastoin. Aina matkustaessani uuteen kylään tai kaupunkiin varaan itselleni aikaa tutkimiseen ja tutustumiseen.
Markkinoilla tapaamani hillontuottaja esittelee ylpeänä pienen pöytänsä takana oman puutarhansa hedelmistä valmistettua hillovalikoimaansa: valkoista persikkaa, mirabelle-luumua, viikunaa, klementiiniä, kolmea eri kirsikkahilloa eri lajikkeista... Lista tuntuu loputtomalta ja valinnan vaikeus raastaa syvältä. On tyydyttävä vain kolmeen miellyttävimpään ja vietävä ne kotiin siellä parinkymmenen muun maistamista odottavan hillopurkin seuraan.
Lopullinen päämäärä ei kuitenkaan ole löytää vain eksoottisia, harvinaisia ja kalliita tuotteita. Todellinen arvo löytyy vasta silloin, kun löydän niille oikean käyttötarkoituksen. Sumakki antaa sitruunan kaltaisella raikkaalla aromillaan perustomaatti-kurkkusalaatille sen kaipaaman hapokkuuden.
Edelleen hienointa on löytää ja maistaa jotakin, joka herättää vahvan tunteen siitä, että tätä on saatava kotiin.